Luja HT taisteli voiton Raisiossa

18.11.2015

Luja HT kävi hakemassa kolme pistettä Raisiosta. Ottelu oli tasainen alusta loppuun, mutta päättyi Luja HT:n voittoon 4-5 (2-1, 2-4, 0-0).

Lauantaina Luja HT matkasi Raisioon RNK Hocin  vieraaksi. Raisiolaiset olivat yllättäneet edellisellä viikolla KuKin ja Lujalla oli mahdollisuus vankistaa sarjajohtoaan.

Ottelun ensimmäinen erä oli kuitenkin kotijoukkueen ja tilanne oli RNK:n hyväksi 2-1. Toisessa erässä nähtiin yhteensä kuusi maalia. Maalejatehtiin tasatahtiin, mutta erän lopussa Luja pääsi johtoon 4-5. Tämä Esa Väisäsen illan toinen jäi lopulta voittomaaliksi ja ottelu päättyi lukemiin 4-5 (2-1, 2-4, 0-0). Luja HT:n maalivahti Janne Rantaniityllä oli työntäyteinen ilta kun hän otti kiinni 41 vastustajan laukausta.

Keskiviikkona Luja HT:lla on mahdollisuus kasvattaa eroa kakkosena olevaan Rocketsiin, kun loimaalaiset saapuvat Huittisiin.