uutisarkisto

Joukolle SM-kultaa (12.2.2014)
Jouko Mahlamäki voitti ylivoimaisesti M45-sarjan 3000 m Tampereella 2.2. pidetyissä Veteraanien SM-kilpailuissa. Hänen aikansa oli 9.18,47.
Avoimissa Satakunnan Hallimestaruuskisoissa Porissa 8.2. Jouko Mahlamäki voitti 800 m aikaan 2.09,98. Tuukka Mäkinen juoksi M17-sarjan 800 m:llä neljänneksi ja Janna Häihänen N17-sarjan 60 m:llä kuudenneksi. Samana viikonloppuna Varsyn pm-halleissa Turussa Juha-Matti Iso-Jaakkola juoksi toiseksi 60 m aidoissa ajalla 8,16. Lujaan KK-V:stä tämän vuoden alusta siirtynyt Aleksi Hakanen oli P15-sarjan sekä pituudessa että aidoissa viides. Tampereella Pirkanmaan hallikisoissa Pinja Koivumäki oli toinen N22-sarjan seipäässä tuloksella 3,00.
Luja HT:n ensimmäinen kevätkauden ottelu oli 11. tammikuuta Raisiossa. Kotijoukkue RNK Hoci ei ollut helppo pala, mutta ottelu päättyi kuitenkin lukemiin 2-4 (0-2, 2-0, 0-2). Viime keskiviikkona Luja HT isännöi kotona Loimaan Rocketsia. Luja HT nollasi Rocketsin lukemin 5-0 (4-0, 0-0, 1-0). Luja HT:n kevään ensimmäinen tappio koettiin viime lauantaina Salossa. Kiekkohait voitti ottelun voittolaukauksin 5-4 (0-2, 2-1, 2-1, 0-0).
Lauttakylän Luja valitsi Vuoden 2013 Lujalaiseksi Matti Nurmisen. Matti on ollut suunnistusjaoston aktiivi jo 50 vuoden ajan. Hän on vuosikymmenien ajan käyttänyt valtavan määrän talkootunteja suunnistuskarttojen tekemiseen, viikkorastien ja monien kisojen järjestämiseen.
Tappio Turussa (19.12.2013)
Luja HT kohtasi lauantai-iltana sarjan kärkiottelussa Huittisissa Kaarinan Kiekko-Pojat. Lujalla on ollut edellisissä peleissä pelillisiä vaikeuksia, vaikka SoPa kaatuikin murskalukemin itsenäisyyspäivän aattona. KaKiPon kokeneessa ja isokokoisessa joukkueessa on reilu kentällinen pelaajia, joilla on Mestis-kokemusta. Voitto tästä ottelusta edellytti onnistumista joukkueena ja yksilötasolla. Luja HT voitti ottelun lopulta voittolaukauskisan jälkeen 3 – 2 (0-1;1-2;1-0;0-0), mutta halvalla voitto ei tullut.
Huittisten kaupunki palkitsi 11.12. huittislaiset yli 10-vuotiaat urheilijat, jotka vuoden 2013 aikana ovat yltäneet kansallisissa tai SM-kilpailuissa mitalisijoille.
Luja HT kohtasi kakkosdivisioonan viime viikon ottelussa torstaina sarjajumbo SoPan. Somerolaisista ei löytynyt vastusta. Ottelussa Luja tehtaili maaleja urakalla ja ottelu päättyi 14-2 (3-1, 5-0, 6-1)
Luja HT kohtasi kakkosdivisioonan viime viikon otteluissa NuPS:n Nummelasta ja VG-62:n Naantalista. Keskiviikon ottelu oli kotihallissa ja lauantaina Luja HT matkasi Naantaliin. Molemmissa otteluissa Luja HT:lla oli vaikeuksia. Keskiviikkona tuli voitto lukemin 6-5 (1-2, 2-1, 3-2) ja lauantaina tappio lukemin 3-0 (0-0, 1-0, 2-0).
RSS ATOM