uutisarkisto

Jyväskylässä käytiin 22-vuotiaiden SM-kilpailut 9.-10.8. Lujan Jere Salo otti pronssia keihäänheitossa 69,89 kantaneella tuloksellaan.
Jyväskylässä 9.-10.8. pidetyissä Aikuisurheilun SM-kilpailuissa Jouko Mahlamäki voitti sekä 5000 m:n että 10 000 m:n matkat. Voittoajat olivat 15.59,68 sekä 32.57,04. Jouko kilpaili M45-sarjassa.
Noormarkussa 9.8. pidetyissä 9-15 -vuotiaiden piirihuipentumaotteluissa Henrik Lehtinen voitti P10-sarjan 3-ottelun. Ottelupisteitä kertyi 856. Elmeri Lehtinen oli saman sarjan kolmas pistein 788. T10-sarjan Emmi Pohjolainen oli neljäs.
Lauttakylän Lujan 90-vuotisjuhlia vietettiin Huhkolinnassa 9.8. Juhlassa jaettiin huomionosoituksia uusille kunniajäsenille sekä muille seurassa pitkään toimineille.
SM19 (11.8.2014)
Lauttakylän Luja järjesti SM19-kilpailut 9.-10.8. Huittisissa. Kisat sujuivat hienosti. Kiitos kaikille toimitsijoille, talkoolaisille, yhteistyökumppaneille, urheilijoille ja yleisölle!
Eurassa 9.8. kisatuissa am-pitkän matkan kisoissa Alvar Seppälä sijoittui pronssille H12-sarjassa. Lasse Varjonen sijoittui H50-sarjan kärkeen ja Jukka Keskitalo H55-sarjan hopealle.
Kalevan kisoissa Kuopiossa 2.8. Juha-Matti Iso-Jaakkola juoksi 110 m aidoissa sijalle 10. Hänen aikansa oli 15,12. Jere Salo heitti keihästä 13. sijalle. Hänen heittonsa kantoi 69,84.
Kesä on kuumimmilla ja kiekkomiehet pakenevat lämpöä jäähalleihin. Näin myös Luja HT, joka aloitti jääharjoitukset perjantaina.
Satakunnan piirihuipentumassa Sastamalassa 26.-27.7. lujalaiset nappasivat hienosti peräti 36 mitalia! Piirinmestaruuden ottivat Olivia Kärki miniottelussa (40m+korkeus) (T9 405), Jenni Häihänen 60 m:llä (T10 9,70), Maria Laineenoja 60 m:llä (T12 8,81) ja 200 m:llä (30,03), Janna Häihänen keihäässä (T14 31,61), Henrik Lehtinen keihäässä (P10 32,92) ja kiekossa (23,52), Elmeri Lehtinen 1000 m:llä (P10 3.26,63), Frans Hakasuo kiekossa (P12 29,59), kuulassa (10,13) ja keihäässä (42,27), Lauri Ruohomaa korkeudessa (P13 150) ja keihäässä (44,90), Joona Mäntylä 1000 m:llä (P13 3.14,59) ja Aleksi Hakanen pituudessa (P14 5,26), 3-loikassa (11,25) ja korkeudessa (170). Hopeaa ottivat Aino Lausniemi 60 m:llä, Jenni Jalas 60 m aidoissa ja keihäässä, Fanni Kaasalainen 3-loikassa, Erkka Maine 3-loikassa ja keihäässä, Henrik Lehtinen kuulassa, Frans Hakasuo moukarissa, Robert Silenko pituudessa ja Oskari Kärki 100 m:llä, 100 m ja 300 m aidoissa. Pronssia ottivat Jenni Häihänen 3-loikassa ja pituudessa, Janna Häihänen 100 m:llä ja 3-loikassa, Eerik Lehtinen miniottelussa (pituus+keihäs), Elmeri Lehtinen pituudessa ja Oskari Kärki 300 m:llä.
Tule juhlimaan! Lauttakylän Luja 90-vuotias Juhlaviikonlopun ohjelma
RSS ATOM