uutisarkisto

Osanottajamäärältään suuressa Tampere Junior Indoor Gamesissa 12.-13.3. Janna Häihänen juoksi nopeimman ajan 60 metrin aidoissa. Saman ajan, 10,58, juoksi myös KuivAu:n Veera Immonen. Kilpailijoita tässä 11-vuotiaiden sarjassa oli 53. Janna oli 60 metrin sileällä 9. jääden tuhannesosien verran finaalipaikasta. Hänen aikansa oli 9,17. Kuulassa hän oli 10. tuloksella 7,63. Veera Matintalo työnsi kuulaa kahdeksanneksi tuloksella 7,73.
Marika Haavisto saavutti hienosti toisen sijan 13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Kiekonheiton SM-hallikilpailuissa Porissa 5.3. Hänen heittonsa kantoi 9,48.
Luja HT kohtasi lauantai iltapäivällä lohkossa kolmantena olevan Red Ducksin. Molemmat joukkueet halusivat voittoa, sillä vaasalaisten pistejohto ei kuitenkaan ole riittävä kaiken mennessä pieleen. Luja HT kaipasi voittoa saavuttaakseen edes Suomi-sarjan karsintarajan. Luja HT taisteli ja yritti loppuun asti. Se ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt, vaan Luja HT hävisi ottelun niukasti maalein 3 – 2 (2-0;0-1;1-1).
Pariisissa 4.-6.3. pidetyissä Sisäratojen EM-kilpailuissa Petteri Lax hyppäsi avajaispäivänä 743. Tällä tuloksella hän karsiutui finaalista kuten muutkin suomalaiset.
Lujan hiihtosuunnistajat kahmivat am-mitaleita viikonloppuna Harjavallassa. Hisustajat saavuttivat yhteensä 4 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia.
Marika Haavisto työnsi kuulaa viidenneksi tuloksella 9,21 Turussa 27.2. pidetyssä Palkintokeskuskisassa.
Waltteri Immonen voitti hienosti 60 m 19-vuotiaiden sarjassa Helsingissä 26.-27.2. pidetyissä 22/19/17-vuotiaiden SM-kilpailuissa. Hänen aikansa oli 6,98. Hänen aikansa ja sijoituksensa kilpailussa jalkavaivoista huolimatta parani aina mentäessä alkueristä välierien kautta finaaliin. Myös Juha-Matti Iso-Jaakkola sai SM-mitalin. Hän juoksi hienosti 22-vuotiaiden sarjassa 60 metrin aidoissa kolmanneksi. Hänen aikansa oli 8,30.
Luja HT kohtasi perjantai-iltana kotihallissaan sarjan viimeiseksi jumiutuneen Urjalan Sisu-Kiekon. Edellisviikonloppuna Luja HT romahti täysin hävittyään ensin tiukan taistelun jälkeen FPS:lle Forssassa ja sen jälkeen sunnuntaina Karhu HT:lle kotonaan. 1 – 11 –tappio porilaisille tarkoittaa käytännössä sitä, että haaveet Suomi-sarja paikan säilyttämisestä edellyttävät muiden epäonnea. Voitto USiKista pitää kuitenkin haaveen elossa. Luja HT voitti Sisu-Kiekon ylivoimaisesti 7 – 0 (2-0;2-0;3-0).
Petteri Lax hyppäsi pituudessa toiseksi SM-kilpailuissa Helsingissä 20.2. Hänen tuloksensa oli 7,49. Otto Kilpi voitti kilpailun. Juha-Matti Iso-Jaakkola juoksi 60 metrin aidoissa tuloksella 8,39 sijalle 11.
Kansallisessa Juniorihallikisassa Turussa 19.2. Marika Haavisto työnsi kuulaa kolmanneksi tuloksella 9,15. 13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa oli 26 osanottajaa. Janna Häihänen sijoittui 3-ottelussa neljänneksi tuloksella 916.
RSS ATOM