uutisarkisto

Veera Matintalo sai hopeisen mitalin sekä 40 m:llä että pituudessa Turussa Palkintokeskuksen Kinkkukisoissa 21.11.
21.11. Porissa käydyissä avoimissa kansallisissa hallikisoissa Oskari Kärki juoksi voittoon 600 m:llä. Janna Häihänen juoksi 40 m:llä kolmanneksi.
Luja HT kohtasi kotihallissaan sunnuntai-iltapäivällä Naantalin VG-62:lta pisteet napanneen HC Keski-Uusimaan. HCK uhkui voimaansa ottelun alussa, mutta jälleen Luja HT osoitti olevansa hyvä kotijäällään. Luja HT voitti ottelun suoraan varsinaisella peliajalla selvin numeroin 7 – 4 (1-2;2-2;4-0).
Säästöpankki Junior Gamesissa Raumalla 14.11. Marika Haavisto voitti kuulassa tuloksella 8,68, joka oli myös hänen ennätyksensä. Myös Veera Matintalo voitti pituudessa. Kakkossijoja tuli Marikalle keihäässä, Janna Häihäselle 40 m:llä ja Jenni Häihäselle sekä 40 m:llä että 300 m:llä.
7.11. saivat palkinnon parhaat lujalaiset yleisurheilijat. Parhaimmaksi yleisurheilijaksi valittiin tänä vuonna 2 henkilöä: Petteri Lax ja Jouko Mahlamäki.
Luja HT:n kapteeni Juha-Pekka Vainio lupasi pukukopissa ennen ottelua, että kotijoukkue voittaa lauantaina kotihallissa pelatun ottelun Lohjan Ankkoja vastaan. Lupaus piti, vaikka voitto irtosikin vasta melkoisen jännittävien vaiheiden jälkeen.
Syyshalleissa Turussa 1.11. Janna Häihänen voitti 60 m. Pituudessa hän oli kolmas. Julia Häihäsen sijoitus pituudessa oli 9. ja 60 m:llä 16.
Luja HT kohtasi viikonloppuna kaksi kovaa joukkuetta. Lauantaina vastustajaksi Huittisiin saapui sarjakakkonen KJT Tuuski ja sunnuntaina vastassa oli HC Keski-Uusimaa Keravalla. Kotiottelussa Luja laittoi kampoihin ja peli olisi saattanut päättyä toisinkin.
Luja HT matkusti viime perjantaina suurin odotuksin Forssaan paikallisen FPS:n vieraaksi. Edellisviikonlopun voitto Naantalin VG:sta antoi odottaa hyviä otteita myös FPS-pelistä, mutta toisin kävi. Kokeneet FPS-pelaajat veivät lopulta lujalaisia kuin kuoriämpäriä. FPS-fiaskon jälkeen joukkue joutui kuuntelemaan vastuuvalmentajansa Ari-Pekka Mäkelän hiljaisella äänellä, mutta kovin sanoin puhutun ripityksen.
Luja HT:n taival Suomi-sarjassa jatkui kivikkoisena. Lauantaina joukkue matkasi Lohjalle Ankkojen vieraaksi ja hävisi pelillisesti huonommalle joukkueelle selvästi 7 – 4 (2-2;2-1;3-1). Ja sunnuntaina vieraaksi saapui kaikki ottelunsa voittanut sarjakärki Naantalin VG-62. Nyt Naantalin aurinko kuitenkin paistoi kotijoukkueelle. Luja HT voitti ottelun aivan huikean esityksen jälkeen ansaitusti 5 – 4 (1-1;1-0;3-3).
RSS ATOM