uutisarkisto

Janna Häihänen juoksi 40 m:llä toiseksi kansallisissa Juniorihallikisoissa Turussa 14.2. Alkuerissä hän oli 9-vuotiaiden nopein.
Suunnistusjaosto on hankkimassa uusia suunnistuspaitoja. Paita käy myös juoksupaidasta. Paitojen sovitus ma 23.2. klo 17.30-20.00 Huhkolinnan kahviossa.
Luja HT palasi voittojen tielle kohdatessaan lauantaina Lohjan Ankat kotihallissaan Huittisissa. Tämä voitto oli joukkueelle erittäin tärkeä, sillä muussa tapauksessa sarjan kärkijoukkueet olisivat karanneet miltei saavuttamattomiin. Joukkueen ilme pelissä oli vakuuttava alun lievästä hermoilusta huolimatta. Luja HT sinetöi voittonsa lopulta lukemin 7 – 2 (2-0,1-1,4-1).
Satakunnan nuorisoviesti hiihdettiin Porissa 8.2. Lujan kaksi joukkuetta olivat mainiossa vauhdissa ja hiihtivät A-sarjassa sijoille kolme ja viisi jännittävän kilpailun jälkeen.
Petteri Lax voitti 7.2. Suomi-Italia -hallimaaottelussa ja Tähtien kisoissa Tampereella. Hänen pisin hyppynsä 785 syntyi kolmannella yrityksellä. Eroa toiseksi tulleeseen Evilään oli 7 cm. Samalla ylittyi EM-hallien tulosraja.
LLuja on hienosti kärjessä Satakunnan Kansan seuracupissa kahden osakilpailun jälkeen. Seuraava osakilpailu hiihdetään Honkajoella, jonne toivotaan jälleen runsasta lujalaisosanottoa!
Luja HT:n lauantain vierasottelun vastustajan Kirkkonummen Salamien pelit eivät tähän mennessä olleet sujuneet kovinkaan mairittelevasti. Mutta valmentajan vaihdoksen ja FPS:stä hankitun maalivahdin myötä joukkue on kokenut ryhtiliikkeen. Osoituksena tästä uudesta ilmeestä oli heidän nousunsa 0-2 tappio-asemasta voittoon Lujaa vastaan. Salamat – Luja HT 3 – 2
Kajastuksen kansallisissa hallikisoissa Porin Karhuhallissa 31.1. pärjäsivät lujalaisnuoret hienosti. Janna Häihänen otti voiton 40 m:llä ja heitti palloa toiseksi pisimmälle. Oskari Kärki voitti 1000 m. Veera Matintalo oli 1000 m:llä toinen ja 40 m:llä kolmas.
LLujan mestaruushiihdot hiihdettiin Kännölässä 27.1. vapaalla hiihtotavalla. Mestaruuksista oli kisaamassa yli 50 hiihtäjää.
Lujan nuoret hiihtäjät olivat mainiossa vauhdissa Punkalaitumella hiihdetyssä Satakunnan Kansan Junior/Seura-cupin ensimmäisessä osakilpailussa.
RSS ATOM