uutisarkisto

Luja HT matkasi lauantai-illaksi pääkaupunkiseudulle Kirkkonummelle aloittamaan viiden ottelun otteluputkensa. Lisäksi tulevista viidestä ottelusta viidentoista päivän sisällä vain yksi on kotiottelu. Edellisestä otteluputkesta ei jäänyt kotiin tuomisia pisteiden muodossa, joten tämän Salamat-pelin merkitys korostui
Luja HT kohtasi lauantai-iltapäivällä kotihallissaan Grankulla IFK:n viikon pelitauon jälkeen. Tauko oli tehnyt hyvää, sillä joukkueen pelillinen ilme oli ottelussa hyvä läpi koko ottelun.
Maratonilla Kankaanpäässä 18.10. juoksi Jouko Mahlamäki kaikkein nopeimman ajan: 2.38,36, joka on myös Lujan uusi ennätys. Eroa toiseksi tulleeseen kertyi peräti noin 15 minuuttia.
Kuntojalkapalloa kaikille innokkaille ikään ja kuntoon katsomatta perjantai-iltaisin klo 20 - 21.
58 MINUUTTIA (17.10.2008)
Luja HT kohtasi keskiviikkoiltana kotihallissaan sarjakakkosen Vermuntilan Temmon. Kotijoukkue lähti hakemaan ehjää peliä ja kolmea pistettä.
Avoimissa seuranmestaruuskilpailuissa Tampereella 12.10. tuli Marika Haavisto kuulassa toiseksi ja 200 m:llä kolmanneksi.
Luja HT matkasi lauantai-iltapäivällä Forssan kohtaamaan paikallisen FPS:n. Odotusarvot oli korkealla, sillä joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Huittisissa Luja HT voitti ottelun selvästi omilla aseillaan, kovalla luistelulla ja aggressiivisella karvauksella
Vuoden 2008 parhaat lujalaiset yleisurheilijat palkittiin 11.10. Vierastalo-Raskan komeassa Ryti-talossa. Vuoden yleisurheilija on odotetusti Petteri Lax ja vuoden nuori Waltteri Immonen. Jouko Mahlamäki ja Heikki Salo palkittiin parhaina veteraaneina ja Kari-Pekka Lax parhaana valmentajana. Lisäksi palkittiin 14 aktiivista lujalaista tyttöä ja poikaa.
jatkuvat Huhkolinnassa maanantaisin klo 20-21.
Luja Ht: n nettivut ovat jälleen toiminnassa käy tutustumassa
RSS ATOM