Lujan T11/12 joukkueelle historiallinen mestaruus

22.3.2022

Lauttakylän Lujan T11-12 joukkue valmiina peliin.
Lauttakylän Lujan T11-12 joukkue valmiina peliin.
Lujan Elsi Ekberg ja pallo tyhjään maaliin.
Lujan Elsi Ekberg ja pallo tyhjään maaliin.
Milli Rakkolainen ja Aliina Vaihevuo tuulettavat onnistumista.
Milli Rakkolainen ja Aliina Vaihevuo tuulettavat onnistumista.
Emma Schlesier ja rohkea vastaantulo
Emma Schlesier ja rohkea vastaantulo

 

Kuvat: Fotokata

Lauttakylän Lujan 2011–2012 syntyneiden tyttöjen T11–12-joukkue osallistui Läntisen alueen 12-vuotiaiden tyttöjen kovimpaan futsal-sarjaan, T12 Ykköseen. T12-sarja on tarkoitettu 2010-syntyneille tytöille, joten Lujan joukkueessa otettiin tietoinen riski lähdettäessä mukaan vuotta vanhempien tyttöjen sarjaan.

13. marraskuuta alkaneen kauden alku oli mainio. Neljästä ensimmäisestä ottelusta joukkue haki neljä voittoa maalierolla 16–3. Puolustuspeli toimi mallikkaasti ja hyökkäyspäässä ruuti oli poikkeuksellisen kuivaa Alina Yskin kymmenen maalin johdolla.

Hyvää alkua seurasi pieni suvantovaihe, mutta kahdeksan pelatun ottelun jälkeen tilanne oli Lujan kannalta poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Voittamalla jäljellä olevat kaksi otteluaan Luja varmistaisi sarjan mestaruuden.

Ensimmäinen ottelu Karhu-Futiksen ja Nice Futiksen yhteisjoukkuetta vastaan pelattiin lähes yksinomaan Lujan hyökkäyspäässä. Tästä huolimatta puoliajalle siirryttiin vastustajan 0–1-johdossa, sillä porilaisten ainoa vastahyökkäys päättyi Lujan kannalta harmillisesti maalin muodossa.

Kun toista puoliaikaa oli pelattu 4.06 painui Alina Yskin laukaus ansaitusti vastustajan verkon perukoille ja pieni hymyn kare hiipi tyttöjen huulille. Kaksi minuuttia edellisestä ja Emma Schlesier punnersi lukemiksi 2–1. Emma ja Alina kaunistelivat vielä lukemiksi 4–1, ja hallittu avausvoitto oli tosiasia.

Mestaruuden kannalta ratkaisevaan EuPa-otteluun joukkue sai loistavan alun. Pelikellossa oli aikaa vierähtänyt vajaa minuutti, kun tulostaululla komeili Lujan johtolukemat 0–1 Alina Yskin maalilla. Sen jälkeen peli aaltoili vauhdikkaana kentän päästä päähän, mutta kunnon tekopaikoille ei euralaisia ensimmäisellä puoliajalla päästetty.

Toisen puoliajan alkuun Luja-hyökkäysten vyöry jatkui kohti EuPa:n maalia, mutta tuloksetta. Kun puoliaikaa oli jäljellä vajaa neljä minuuttia, saatiin Luja-leirissä lisää aihetta riemuun. Nana Eskola pääsi nokikkain EuPa-vahdin kanssa ja hallittu sijoitus maalivahdin jalkojen välistä vei Lujan 0–2-johtoon. Haaveet toisesta voitosta ja samalla myös sarjan mestaruudesta vahvistuivat.

Viimeisten minuuttien loppukiri jäi eupalaisilla täysin piippuun lujalaisten pidettyä palloa ja pelattua hallitusti ajan pois kellosta. Mestaruusjuhlat olivat valmiit. Harva tytöistä edes tiesi voittaneensa mestaruuden, mutta kannustamassa mukana olleiden kotijoukkojen osalta tilanne oli toinen. Voittajavanhempien oli helppo hymyillä, ja täysin aiheesta.

T11–12-joukkueen mestaruuensimmäinen Läntisen alueen futsal-mestaruus, eikä todennäköisesti koskaan aiemmin lujalaisjoukkue ole voittanut vuotta vanhempien ylintä sarjaa futsalissa tai jalkapallossa.

Lujalaishistoriaa tehneen joukkueen päävalmentajana toimii Jussi Marttila, apuvalmentajana Mari Yski ja joukkueenjohtajana Noora Ranta.

Lähes 30 pelaajan joukkueesta T12 Futsal-Ykkösen otteluissa pelasivat Elsi Ekberg, Nana Eskola, Janna-Sofie JunkkalaJohanna NiemiEmilia PalonenMilli Rakkolainen, Emma Schlesier, Anniilna TapanilaAliina VaihevuoJemina VormistoSofia Ylijoki ja Alina Yski.