Lujan naisille sarja-avauksessa täydet pisteet

7.6.2008

Lujan jalkapallonaiset voittivat piirisarjan avauspeleissä FC Nokian 3 - 1 ja Ylöjärven Ilveksen 7 - 0.

Lujan jalkapallonaiset pelaavat kesällä 2008 Tampereen piirin 7 v 7 -sarjaa. Alkukesä pelataan kahdessa seitsemän joukkueen lohkossa. Lohkojen parhaat pelaavat loppukesästä yläloppusarjaa ja loput alaloppusarjaa.

Ensimmäisessä pelissä lujalaiset kohtasivat Nokialla FC Nokian. Kotijoukkue siirtyi onnekkaasti 1 - 0 johtoon ensimmäisellä jaksolla. Lujan mahtava painostus toi tulosta vasta toisen jakson viimeisen kymmenen minuutin aikana. Lähes perätysten ladotut kolme maalia toivat voiton Lujalle 1 - 3.

Toisessa pelissä kohdattiin uusi tuttavavuus Ylöjärven Ilves. Peli oli alusta asti lujalaisittain vapautunutta. Pelin päättyessä lukemat olivat Lujalle 7 - 0.

Lujalaisista maalinteossa onnistuivat lähes kaikki hyökkäyspäässä pelaneet. Maalien makuun pääsivät Sanna Höylänen, Linda Korpela, Mirka Kuisma, Laura Takala ja Laura Virtanen. Maalissa Pauliina Järvenpää pelasi varmasti etenkin Ilvestä vastaan. Voittoja hankkimassa olivat myös Emmi Jalonen, Heidi Kaljunen, Riikka Moisio, Annemari Mäenpää, Nina Rantala ja Jenni Vahela 

 



Lisätietoja: http://hui01.bh.spt.fi/helpdesk/suitsaitb.nsf/0/8FB713579D64B88AC2257462003377DA