LUJA HT LIEKEISSÄ!!

27.10.2008

Luja HT kohtasi lauantai-iltapäivällä kotihallissaan Grankulla IFK:n viikon pelitauon jälkeen. Tauko oli tehnyt hyvää, sillä joukkueen pelillinen ilme oli ottelussa hyvä läpi koko ottelun.

Luja HT liekeissä

 

Luja HT kohtasi lauantai-iltapäivällä kotihallissaan Grankulla IFK:n viikon pelitauon jälkeen. Tauko oli tehnyt hyvää, sillä joukkueen pelillinen ilme oli ottelussa hyvä läpi koko ottelun. Myös maalivahtipeli oli uomissaan ja maalissa pelanneen Jari Vainion torjunnat tärkeissä paikoissa olivat vakuuttavia. Tappioputken katkaisuun oli panostettu ja Luja HT voitti tärkeän ottelun lukemin 5 – 2 (1-1;3-0;1-1).

 

Vahva toinen erä

 

Yleisö joutui odottamaan avausmaalia yli yhdeksän minuuttia. Luja panosti ottelun alkuun ja oli hienokseltaan hallitsevana osapuolena, mutta GrIFK oli pelissä mukana koko ajan. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti ja maalivahdit hoitivat hommansa. Hieman ennen erän puoltaväliä Mikael Ruohomaa vei kiekon taitavasti keskeltä läpi syvälle hyökkäyspäätyyn, harhautti ja syötti kiekon pystyyn taakse Antti Nurmiselle, joka pisti kiekon yläkulmaan. Lujan peli vapautui, mutta neljännellätoista peliminuutilla vastustaja muistutti pelin kestävän täydet 60 minuuttia ja yksin maalin eteen unohdettu kapteenismies iski tasoituksen. Peli tasoittui ja erän loppu pelattiin jälleen tarkkaa puolustuspeliä.

Kari Kouttisen heittäytyminen kiekon eteen heti toisen erän alkuminuuteilla osoitti viimeistään kotijoukkueen voitontahdon. GrIFK peluutti ykköskenttäänsä ja Lujalla eivät syötöt aivan napsahtaneet kohdilleen. Kotijoukkueella tuntui olevan liian kiire kääntää peli vastahyökkäyksiin. Lujan onneksi vastustaja ryhtyi ottamaan jäähyjä ja peli siirtyi jälleen kotijoukkueen haltuun. Niin hyvin, että Luja HT kesti tuomarin antamat kolme peräkkäistä jäähyä ja myös 5-3 alivoiman. Ja juuri alivoiman päättyessä Mikael Ruohomaa syöksyi jälleen läpi kentän ja lätytti loistavan syötön vastustajan yksinäisen puolustajan ohi toisella puolella viilettävälle Esa Väisäselle. Väisänen laukoi suoraan syötöstä ja sai kotiyleisö riemuita maalin merkiksi.

Jäähyily jatkui, mutta molempien joukkueiden alivoimat toimivat hyvin. Kolme minuuttia ennen erän loppua Juha Ruohomaa yritti päästä vaihtoon velipojalle annetun epäonnistuneen syötön jälkeen, mutta Lujan valmentajan Mika Westerbergin tyly käsky oli palata takaisin kentälle. Hyvä näin, sillä hetkeä myöhemmin Mikael vei jälleen kiekon sisään hyökkäysalueelle ja syötti kiekon selän takaa bulgarialaisella veljelleen. Suora veto ja kuin hidastettuna kiekko lirui vastustajan maalivahdin varusteiden kautta yli maaliviivan maaliin. Minuuttia myöhemmin Jonne Ylikännön kilahduksen kera yläputken kautta tykittämä ylivoimavoimamaali sytytti Luja HT:n ilmiliekkeihin.

 

Vastustaja näytti heikkoutensa

 

Kolmanteen erään lähdettiin Luja HT:n vakuuttavassa 4-1 johdossa. GrIFK:n pelaajien hermokontrollin pettäessä jälleen heti erän alussa pääsi Jarkko Ekberg lyömään pienestä kulmasta ylivoimahyökkäyksen päätteeksi riparikiekon sisään ajassa 43,43. Tämän jälkeen vastustaja pyrki määrätietoisesti provosoimaan kotijoukkueen pelaajia ja onnistuikin siinä. Ottelun päätuomari joutui ottamaan joukkueiden kapteenit puhutteluun pariinkin otteeseen otteiden käytyä turhan epäurheilijamaisiksi. Kolmas erä ei sinällään tarjonnut kovinkaan ihmeellistä jääkiekkoa ja GrIFK:n viisi minuuttia ennen ottelun loppua tekemä ylivoimamaali ei sitä tosiasiaa muuttanut.

Luja HT ansaitsi voittonsa. Mikael Ruohomaan erinomaiset otteet ottelun alkupuoliskolla ja kentällisten pelaama koko kentän puolustuspeli olivat ottelun parasta antia. Mutta joukkueen on opittava pelaamaan myös johtoasemassa siten, että vastustajan provosoimiin nahinointeihin ei lähdetä mukaan. Tosin tämä viimeisen erän sekoilu ei tällä kertaa vähennä tämän voitetun ottelun merkitystä.

 Seuraavaksi Luja HT matkustaa ensi lauantaina Kirkkonummelle Salamien vieraaksi ja yrittää siellä säilyttää tämän ottelun myötä saavuttamansa neljännen tilan sarjataulukossa.

 

Jaromir



Lisätietoja: http://www.lujaht.net