Luja HT nousi sarjakärkeen!!

28.2.2010

Luja HT pelasi viikonloppuna kaksi ottelua. Tasaisessa ottelusarjassa jäljellä olevien otteluiden merkitys korostuu ja nyt Luja HT näytti henkisen vahvuutensa nousemalla molemmissa otteluissa takaa-ajo asemasta voittoon. Perjantai-iltana kaatui otteluun asti sarjajohtoa pitänyt Porvoon Hunters voittolaukauskisan jälkeen 4 – 3 (0-2,1-1,2-0,0-0) ja lauantaina HC Luvia vieraissa 4 – 7 (2-0,1-5,1-2).

Luja HT nousi sarjakärkeen

 

 

Huikaiseva viimeinen erä

 

Ottelu Hunters’ia vastaan lähti kotijoukkueen osalta hyvin käyntiin, mutta pikku hiljaa vastustaja sai otteen pelistä. Hunters tukki keskialueen ja painoi pelin Lujan puolustusalueelle. Turhat jäähyt kostautuivat ja kun ottelua oli pelattu seitsemän minuuttia Hunters siirtyi ylivoimalla 0-1 johtoon Markus Kankaanrannan katsellessa maalinteon mallia jäähyaitiossa. Minuuttia myöhemmin sama mies katseli jälleen Hunters-ylivoimaa jäähyaitiossa, mutta nyt kaverina aitiossa oli myös Turkka Hirvineva. Hunters teki kahden miehen ylivoimalla Lujan onneksi vain yhden maalin näiden kokolailla turhien jäähyjen aikana.

Luja HT:n peli näytti piristymisen merkkejä vasta toisen erän alussa, kun ensimmäisessä erässä jäähyjen muodossa kunnostautunut parivaljakko värkkäsi Lujan kavennusmaalin. Kankaanranta vei kiekon hyökkäysalueelle ja vapautti  Hirvinevan loistavalla syötöllä vapaaksi Hunters-puolustajien taakse. Hirvineva hassutti maalivahdin toiseen kulmaan ja nosti kiekon maaliin ajassa 21,59.

Luja peli takerteli edelleen ja ottelun puolivälissä Hunters pelasi Lujan puolustuksen aivan hajalle kolmella nopealla syötöllä. 1-3 johtomaali viimeisteltiin takatolpalta tyhjiin. Peli oli kuitenkin ennen tätä maalia jo siirtynyt hienokseltaan Lujan hallintaan ja kotijoukkueen peli ei tästä takaiskusta lamaantunut. Päinvastoin Luja HT suivaantui ja peli vain parani paranemistaan.

Toisella erätauolla yksinään viikonlopun Lujan pelejä johtanut valmentaja Ari-Pekka Mäkelä lietsoi joukkueeseen sellaisen voitonnälän, että Hunters joutui rikkomaan saadakseen kotijoukkueen kuriin. Ylivoima ei tuonut ratkaisua, mutta kun erää oli pelattu kolme minuuttia kiekko pelattiin järkevästi ristikulmaan Hunters-alueelle. Turkka Hirvineva antoi tarkan poikkisyötön maalin eteen liukuneelle Jarkko Ekbergille. Ekberg laukoi kiekon maaliin ja peli oli nyt täysin kotijoukkueen hallussa.

Seuraavassa vaihdossa Jussi Mäkelä vapautti Juha Ruohomaan läpiajoon oikeasta laidasta. Vahvana pelaajana Ruohomaan ajoi väkisin maalille, suojasi kiekkoa ja ujutti kiekon jälleen maaliin. Tasoitusmaali oli tosiasia vain puoli minuuttia edellisestä.

Kolmannen erän loppupuoliskon ja jatkoerän aikana molemmilla joukkueilla oli muutama maalintekopaikka, mutta kotijoukkue oli pelillisesti hallitsevampi. Turhia riskejä kuitenkin vältettiin ja loppuratkaisu jäi voittomaalikisaan. Pankin räjäytti jälleen kolmannessa parissa viimeisenä laukonut Juha Ruohomaa. Viiden edellä yrittäneiden yrityksen olivat kilpistyneet maalivahtien loistaviin torjuntoihin, mutta Ruohomaa laittoi kiekon yläkulmaan sellaisella voimalla, että Hunters-vahti oli voimaton.  Luja HT sai ansaitsemansa voiton – tosin todella vaikean kautta.

 

Luja jälleen ahdingossa ottelun alun

 

Luja HT joutui HC Luviaa vastaa hei alusta asti ahtaalle, kun kotijoukkue peluutti uusittuja ykkös- ja kakkoskenttiään nopealla vaihtorytmillä hurjia minuutteja. Lujalaisten jalat olivat hieman kohmeessa edellisillan Hunters-kohtaamisesta. Etenkin Lujan ykkös- ja kolmoskentälliset olivat vaikeuksissa. Luvian avausmaali syntyi ajassa 15.13, kun Luja hävisi aloituksen omassa päädyssään. Petteri Tasku laukoi aloituspisteen takakehältä maskista kiekon tarkasti yläkulmaan lujalaisten seistessä yhä paikoillaan. Minuuttia myöhemmin Lujan löysä oman pään pelaaminen kostautui jälleen. Luvian kiekolliseen pelaajaan ei käyty kiinni laidassa, vaan hänet päästettiin syöttämään maalin eteen Taskulle, joka laukoi kotijoukkueen jo 2-0 johtoon. 

Toisen erän HC Luvia aloitti jälleen terävästi. Heti ensimmäisessä hyökkäyksessä Lujan maalissa pelannut Janne Rantaniitty yllätettiin jälleen – kylläkin ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Erätauolla Ari-Pekka Mäkelä oli kuitenkin muokannut kentällisiään siirtäen Juha Ruohomaan kolmoskentän puolustajasta ykköskentän laituriksi. Erän kolmannella minuutilla Ruohomaa vei kiekon väkisin hyökkäysalueen kulmaan. Lauri Savijoki jatkoi kiekon nopeasti maalin eteen Esa Väisäselle, joka kavensi tilanteeksi 3-1. Luvian valmennus joutui nyt muuttamaan peluutustaan saadakseen Lujan ykkösen pidetyksi. Ottelun puolivälissä Markus Kankaanranta karvasi kiekon Lujalle hyökkäysalueella ja muutamalla taitavalla syötöllä kiekko pelattiin ohjuriksi maalin eteen Jarkko Ekbergille, joka laittoi kiekon tyhjiin.

Lujan painostus jatkui ja kiekko pyrittiin pelaamaan syvälle hyökkäyspäätyyn. Viisi minuuttia ennen erän loppua kiekko kaivettiin jälleen päädystä aloituspisteen kehälle Esa Väisäselle, joka laukoi maskista tasoitusmaalin 3-3:een. Minuuttia myöhemmin sama kaava toistui. Nyt pelejään peli peliltä parantava Ville Ahola vei kiekon hyökkäyspäätyyn, josta sen kaivoi itselleen myös Heikki Tuomisto. Syöttö maalin kulmalle Jesse Kutilalle, joka laukoi Luja HT:n johtoasemaan.

HC Luvian peli alkoi tässä vaiheessa saamaan jo paniikinomaisia piirteitä. Kun Juha Ruohomaan syötöksi tarkoittama kiekko kimposi puolustajan polvisuojasta maaliin Luvia-vahdin seikkaillessa maalin takana, oli heidän pelinsä täysin sekaisin. Kolmanteen erään Luvia vaihtoi maalivahtia ja kotijoukkue pääsi jälleen peliin kiinni. Kahden kentällisen peluuttaminen imi kuitenkin voimat ja vaikka Luvia saikin erän puolessa välissä kavennusmaalin aikaiseksi aloitusvoiton jälkeen, ei Lujan voitosta ollut epäselvää. Voiton sinetöi kaksi minuuttia ennen ottelun loppua Juha Ruohomaa, joka keskialueen syötönkatkon jälkeen ajoi maalille ja laittoi kiekon yläkulmaan. Lopussa Markus Kankaanranta sai vielä kaunistella lukemia laittamalla kiekon tyhjään maaliin.

Luja HT:n hyvä henkinen vahvuus on tuonut joukkueelle voitot viimeisissä otteluissa. Se on ollutkin tarpeen, sillä sarjan tasaisuudesta johtuen kaikki on vielä avoinna. Jokaisella ottelulla on suuri merkitys ja Lujankin on keskityttävä seuraaviin peleihin huolellisesti. Hunters on hävinnyt kaikki viimeiset pelinsä ja FPS on vastaavasti voittanut. Kausi oli hienoa päättää sarjakärjessä, mutta se edellyttää vielä muutamaa voittoa.

 

Jaromir