Lujan D-96 jääkiekkojuniorit Länsirannikon aluemestaruushopealle!

30.3.2010


Lauttakylän Lujan D-96 jääkiekkojoukkue saavutti hopeaa lauantaina 27.3. pelatussa AA-sarjan aluemestaruusloppuottelussa. Kokemäen Teljä-Areenalla pelattiin päivän aikana Länsirannikon D1-juniorien mestaruusottelut sarjoissa A, AA ja AAA.

 

 

 

Luja pääsi finaalipeliin menestyksellisen kauden jälkeen. Joukkue voitti syksyllä pelatun sarjan, sekä kevätpuolella pelatun ylemmän jatkosarjan ilman yhtään häviötä. Ylemmässä jatkosarjassa pelasivat Länsirannikon alueen kahdesta lohkosta kummastakin neljä parasta joukkuetta. Luja voitti jatkosarjan kahdeksasta pelistä kuusi ja kaksi päättyi tasapeliin. Semifinaaleihin pääsivät Lujan lisäksi Paimion Haka, Kiekko-67 ja Tuto Team Turusta. Semifinaalipeleissä Luja voitti Tuto Teamin kahdessa ottelussa, ensin Huittisissa maalein 8 – 2 ja Turussa 1 – 4. Finaalipelissä vastustajana oli PaiHa Paimiosta, joka selvitti semifinaaliottelut Kiekko-67:ää vastaan maalein 6 – 2 ja 3 – 3.

 

Ennen finaalipeliä oli jännitystä ilmassa sekä pelaajilla että runsaslukuisessa ja äänekkäässä kannustusjoukossa. Pelistä tulisi tiukka; Luja oli ainoa joukkue, joka voitti PaiHan sarjan aikana. PaiHa tuli peliin kovalla taklauspelillä ja vauhdikkaalla luistelulla. PaiHa tekikin pelin ainoaksi jääneen maalin ajassa 4.11. Ensimmäisessä erässä Lujan pelaajat puristivat mailoja, eivätkä syötöt osuneet kohdalleen. Toisen erän Luja painosti ja maalipaikkojakin oli, mutta kiekko ei vain tällä kertaa pomppinut joukkueelle. Peli päättyi 0 -1 PaiHan voittoon. AA-sarjan pronssiottelussa pelasivat Kiekko-67 ja Tuto Team, lopputulos oli 4 – 0.

 

Lujan D-96 –joukkue on kauden aikana hitsautunut yhteen ja kehittynyt pelillisesti.

Kehitystä kuvaa myös se, että viime kaudella Luja ei pysynyt PaiHan vauhdissa ja hävisi pelatun ottelun selvästi. Pelillisten asioiden lisäksi joukkueessa painotetaan yhteistä tekemistä, rehtiä peliä ja hyviä käytöstapoja. Myös kannustusjoukot ovat innokkaasti mukana toiminnassa. Joukkueen jääkausi päättyy Nokialla pelattavaan turnaukseen 10.4. Tästä on hyvä jatkaa kesäharjoitteluun ja uuteen kauteen.

 

Joukkueessa pelaavat: Antti Hyvönen, Niko Jakonen, Tomi Ketonen, Eetu Kenni, Samu Lahti, Jutta Leppä, Antti Matintalo, Lauri Metsämäki, Juho Mäkelä, Niko Mäkelä, Tino Nummela, Joakim Palmroos, Aleksi Peltonen, Eero Pitkänen, Lauri Pitkänen, Rami Porttikivi, Arttu Puputti, Mika Puttonen, Janne Sihvonen, Aaro Soranko, Joonas Suomela, Simo Rauvala, Samuel Suontausta, Aleksi Virtanen ja Teemu Virtanen. Joukkueen valmentajina toimivat  Ari-Pekka Mäkelä, Jari Puttonen ja Kimmo Virtanen.

OP