Karhu HT riisti pisteet Luja HT:ltä

22.11.2010

Luja HT:n jatkosarja Suomi-sarjassa alkoi lauantaina, kun vastustajaksi saapui porilainen nousijajoukkue Karhu HT. Porilaiset tiedettiin hyväksi joukkueeksi, mutta silti kotijoukkueen uskottiin voittavan alkusarjan hyvien viimeisten pelien perusteella. Toisin kävi. Karhu HT voitti tiukan kamppailun jatkoajalla maalein 4 – 5 (2-1;2-1;1-1;0-1).

 

Vauhdikasta peliä

 

Karhu HT tuli peliin ennakkoluulottomasti ja hyvällä sykkeellä. Ja myöskin kovalla pelillä. Ensimmäisen jäähynsä he saivat jo minuutin pelin jälkeen laitataklauksesta, mutta Luja HT ei pystynyt hyödyntämään ylivoimaansa. Sen sijaan kotijoukkue rankaisi pelatessaan vajaalla ensimmäisen erän puolivälissä. Antti Nurminen kaivoi aloitusvoiton hyökkäyspäässä ja pelikuntoiseksi ilmoittautunut joukkueen kapteeni Juha-Pekka Vainio latoi kiekon suoraan vasempaan yläkulmaan.

Peli koveni vielä asteen ja jäähyjä jaettiin molemmille joukkueille. Seuraavaa maalia saatiin odottaa aivan erän loppusekunneille, kun Lujan puolustus menetti kiekon vastustajalle omalla puolustusalueella. Hyvin maalissa torjunut Jari Vainio ei voinut mitään tarkalle oikean tolpan viereen sijoitetulle laukaukselle, joka toi Karhu HT:n tasalukemiin 1-1 vain 22 sekuntia ennen erän loppumista. 

Karhu HT otti kuitenkin heti perään jäähyn ja kun aloitus vietiin Lujan hyökkäyspäähän, antoi Juha-Pekka Vainio loistavalla syötön poikkikentän Antti Nurmiselle, joka vei Lujan jälleen johtoon vain 1 sekuntia edellisen maalin jälkeen.

Toisessa erässä Esa Väisänen lisäsi ylivoimalla Lujan johdon jo 3-1:teen viiden minuutin pelaamisen jälkeen, mutta sen jälkeen kotijoukkueen viimeistely alkoi pettämään. Edes ylivoimalla maalinteko ei onnistunut. Karhu HT sinnitteli pelissä mukana ja rankaisi kotijoukkueen virheistä tehden erän loppuminuuteilla kahdesti tasoittaen pelin 3-3:een.

 

Sitkeä yritys palkittiin

 

Kolmannen erän alussa Jonne Ylikännö vei Luja HT:n jälleen johtoasemaan, mutta Karhu HT kuittasi maalin vain minuuttia myöhemmin. Kotijoukkue painosti ja laukoi runsaasti kohti vastustajan maalivahtia, mutta voittomaalia ei vain saatu aikaiseksi. Peli jatkui varsinaisen peliajan jälkeen jatkoajalla ja kotijoukkueen saatua jäähyn, Karhu HT otti aikalisän punoakseen juonia Lujan päänmenoksi. Temppu onnistui, sillä ylivoimamaali ja voittomaali syntyi kymmenen sekuntia myöhemmin.

Luja HT kompastui jälleen virheisiin ja huonoon viimeistelyyn. Aika ajoin, kun kotijoukkueen peli kulki, ei vastustajalla ollut mitään jakoa, mutta jääkiekko on edelleen maalintekopeli, jossa vain tehdyt maalit ratkaisevat.

Vaikka jatkosarjan viisi joukkuetta ovat 2-divarin joukkueita, ovat ne sarjansa parhaita joukkueita. Luja HT joutuu tekemään täyden päivätyön päästäkseen kolmen parhaan joukkoon. Hyvä näin, sillä luvassa on paljon hyviä otteluita katsojien iloksi.

 

Jaromir