Luja HT voitti Urjalan Sisu-Kiekon murskaluvuin

28.11.2010

Luja HT:n pelit Suomi-sarjan karsintasarjassa jatkuivat lauantai-iltana. Vastustajaksi saapui 2-divarista sarjaan noussut Urjalan Sisu-Kiekko, joka edellisviikonloppuna voitti Karhu HT:n Porissa. Lujan lähtökohdat otteluun olivat vaihteeksi hieman valoisammat, kun lähes kaikki pelaajat olivat pelikuntoisia. Edellisviikonlopun avausottelun menettäminen ottelun loppuminuuteilla Karhu HT:lle ja sunnuntainen 7-1 tappio FPS:lle Forssassa erittäin vajaamiehisellä joukkueella ei ollut aivan toivottu alku uudelle sarjalle.

 

Luja HT:n pelit Suomi-sarjan karsintasarjassa jatkuivat lauantai-iltana. Vastustajaksi saapui 2-divarista sarjaan noussut Urjalan Sisu-Kiekko,  joka edellisviikonloppuna voitti Karhu HT:n Porissa.

 Lujan lähtökohdat otteluun olivat vaihteeksi hieman valoisammat, kun lähes kaikki pelaajat olivat pelikuntoisia. Edellisviikonlopun avausottelun menettäminen ottelun loppuminuuteilla Karhu HT:lle ja sunnuntainen 7-1 tappio FPS:lle Forssassa erittäin vajaamiehisellä joukkueella ei ollut aivan toivottu alku uudelle sarjalle.

 

Kaksi viimeistä erää yhden pään pelaamista

 

Luja otti ohjakset haltuunsa heti ottelun alusta alkaen. Valmennuskaksikko Ari-Pekka Mäkelä ja Mika Westerberg olivat viikon aikana uusineet kentälliset ja alun hetken – tosi lyhyen sellaisen, tarkkailun jälkeen alkoi tapahtua. Ottelu ei ollut vanhennut kahta minuuttiakaan, kun Esa Väisänen vei kiekon oikealta sisään, pyörähti ja vapautti syötöllään vasemmasta laidasta sisään viilettäneen Jarkko Ekbergin. Sisu-Kiekon maalivahti torjui ensimmäisen laukauksen, mutta ei enää Turkka Hirvinevan rebound-kiekkoa.

Peli jatkui Lujan painostuksella. Kun Esa Väisänen kaksi minuuttia ennen ensimmäisen erän loppua vapautti samankaltaisen tilanteen seurauksena Jarkko Ekbergin,  ei hän enää antanut maalivahdille yhtään vaihtoehtoa. Tulinen lyöntilaukaus upposi vasemman tolpan viereen vieden Lujan jo 4-0 johtoon.

Ottelun kaksi viimeistä erää muistuttivat jääkiekkoa vain puitteiltaan. Peli painottui täysin Lujan hyökkäyspäähän ja vaikka Sisu-Kiekko tekikin ottelussa kaksi maalia, oli peli täydellistä Lujan hallintaa.

Ottelu päättyi lopulta lukemiin 11 – 2 (4-0;4-1;3-1).

 

Sisu-Kiekko väärässä sarjassa

 

Sisu-Kiekko ei koko ottelun aikana päässyt peliin mukaan ja kun joukkueen pelaajat olivat jo ensimmäisen erän lopulla niin väsyneitä, että he yrittivät kaksin käsin roikkua lujalaisissa kiinni. Paikalle saapuneet Sisu-Kiekon kannattajat  vaativat tuomareita antamaan jäähyjä lujalaisille tilanteista, joissa urjalalaiset kaatuilivat puhtaasti väsymyksestä ja tulivat taklatuiksi aivan puhtaasti. Mutta edes  ottelun tuominneet porilaiset SM-liiga-tuomarit Antti Boman ja Esa Laitanen eivät voi antaa jäähyjä sillä perusteella, että vastustaja on liian hyvä. Tasoero joukkueilla oli suuri ja niin pitääkin olla. Kakkos-divisioonan Länsirannikon lohkon kolmossijalta on pitkä matka siihen luistelutempoon ja taitotasoon, johon Luja HT on tottunut Suomi-sarjaa pelatessaan. Lujan ongelmana on edelleen, että suoritusten taso riippuu suuresti siitä, kuinka monta pelaajaa saadaan luistimille. Joukkueen rosteri on kapea ja otteluiden voittaminen riippuu liian paljon joukkueen tiettyjen pelaajien onnistumista ja mukanaolosta.

Kuluva viikonloppu näyttää, sarjan muiden joukkueiden tason, kun Nokia kohtaa Keuruun ja Vaasa Forssan. Lujan seuraava vastustaja on Alavuden PalloVeikot ensi lauantaina Huittisissa.

 

Jaromir