Luja HT:lle ISO voitto Keuruulla!

6.2.2011

Luja HT kohtasi lauantaina tärkeääkin tärkeämmässä pelissä Keuruun Pallon. Luja HT:n tilanne sarjataulukossa edellyttää voittoja ja niitä on otettava etenkin sarjataulukossa yläpuolella olevilta. Joukkue oli valmistautunut hyvin otteluun ja toteutti valmennuksen laatimaa pelikirjaa hyvin. Luja HT voitti ansaitusti ottelun 3 – 4 (0-0;2-2;1-2) Jesse Kutilan voittomaalilla.

 

Puolustuspeli tärkeässä roolissa

 

Lujan viimeisissä peleissä pelit ovat ratkenneet siihen, että vastustaja on yksinkertaisesti tehnyt enemmän maaleja. Nyt Lujan valmennuskaksikko Ari-Pekka Mäkelä ja Mika Westerberg halusi joukkueen pelaavan niin, että vastustaja ei tee, kuin maksimissaan kaksi maalia. Tavoite ei aivan toteutunut, mutta toi silti toivotun tuloksen. Joukkueen puolustuspeli onnistui ja myös maalivahtipeli koki pitkästä aikaa onnistumisen.

Ottelun ensimmäistä maalia saatiin odottaa kauan. Vastustaja aloitti maalinteon toisen erän toisella minuutilla, mutta Luja tasoitti tilanteen vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Rene Kaupinharju vapautti loistavasti ajoitetulla syötöllään Kalle Pellin irti vastustajan puolustajasta ja tulinen laukaus upposi

KeuPa-vahdin kainalosta sisään.

Vastustaja kuittasi puolestaan tasoituksen tekemällä johtomaalin ajassa 25.04 Lujan pelaajien keskittymisen hieman herpaannuttua. Luja HT tasoitti kuitenkin tilanteen vielä ennen ottelun puoltaväliä päästyään pelaamaan ylivoimalla. Rene Kaupinharjun syötöstä Veli-Pekka Reiman laukoi tilanteeksi tasan 2-2 ja Lujan joukkueen luottamus omaan peliin kasvoi edelleen. Onneksi, sillä minuuttia myöhemmin tuomari antoi Lujalle kaksi samanaikaista jäähyä Juha-Pekka Vainiolle ja Jarkko Ekbergille. Luja HT selvitti 5-3 alivoiman läpi koko pelin hyvin toimineella alivoimapelaamisellaan.

 

Voitontahto ratkaisi ottelun

 

Kolmanteen erään lähdettäessä peli oli kummankin joukkueen voitettavissa. KeuPa onnistui tekemään jälleen johtomaalin ajassa 47.29. Luja HT ei taipunut, vaan jokainen pelaaja hypätessään jäälle teki kaikkensa kääntääkseen ottelun voitoksi. Viisi minuuttia KeuPan maalin jälkeen Luja hyökätessä  KeuPa-maalivahti torjui Jussi Mäkelän laukoman kiekon maalinsa taakse. Jesse Kutila taklasi puolustajan irti kiekosta ja syötti kiekon maalin eteen. Kalle Pelli oli oikeassa paikassa ja napautti ranteella Lujan jälleen tasoihin toisella maalillaan. Luja HT hallitsi peliä ja ajassa  56,29 Jesse Kutila räjäytti vaihtoaition riemuhuutoihin. Vahva kiekon ylösvienti ja ranneveto puolustajan jaloista yllätti maalivahdin, mutta maali on aina maali. Ja etenkin voittomaali on maali.

Ottelun loppuhetket Luja HT pelasi viisaasti varmistaen voiton itselleen. Nyt ei edellisen pelin kaltaista nukahdusta sallittu. Luja HT osoitti voitollaan, että kun jokainen pelaaja tekee joka vaihdossa töitä voiton eteen, pystyy se voittamaan jokaisen joukkueen sarjassa. Nyt maalissa pelannut Janne Rantaniitty onnistui pelissään loistavasti  ja Kalle Pelli sekä  Jesse Kutila onnistuivat omalta osaltaan tärkeiden maalien tekijöinä. Koko kentällisen puolustuspeli onnistui muutamaa kolmannen erän pelivirhettä lukuun ottamatta ja joukkue pelasi kokonaisuutena ehjän pelin. Mika Westerberg antoi myös tunnustusta ensimmäisen koko pelin mittaisen Suomi-sarjan ottelunsa pelanneelle Niklas Kulmaselle, joka oli tiukan paikan edessä pelatessaan ykköskentän laiturina. 

Luja HT kohtaa seuraavaksi ensi perjantaina kotonaan Nokian Pyryn. Luja HT hävisi edellisen kohtaamisen suurinumeroisesti ja nyt olisi mahdollisuus revanssiin. Onnistumisen edellytyksenä on kuitenkin samat eväät, kuin nyt pelatussakin ottelussa. Pelikuri ja onnistunut puolustuspeli antavat mahdollisuuden tehdä voittomaalin.

 

Jaromir