Luja HT:lla hankala peli Jääkotkia vastaan

19.11.2012

Onneksi Luja HT:n pelaajien asenne pelaamiseen oli kunnossa, sillä nyt toisen ottelunsa Jääkotkien kokoonpanossa pelannut maalivahti Anssi Mäki-Rekola teki ottelusta vaikean. Luja hallitsi ottelua alusta asti, mutta harvoin maalivahdin torjuntaprosentti on 93,1 hänen torjuttuaan 54 laukausta ja päästettyään neljä maalia.

 

 
Kotijoukkue Jääkotkat teki ottelun avausmaalin ajassa 17.21 pienoisella onnenkantamoisella, mutta
Luja HT:n Ari-Pekka Mäkinen survoi väkisin vastakkaisessa päädyssä rebound-kiekon verkon perille 26 sekuntia myöhemmin.
 
Lukemat tulostaululla säilyivät 1-1:tenä aina ottelun puoliväliin asti, kunnes Turkka Hirvineva onnistui tekemään Olli-Matti Rehakan syötöstä ottelun voittomaalin. Ja oli siitä niin innoissaan, että hyppäsi hetkeä myöhemmin jäälle kuudentena kenttäpelaajana. Ottelun loistavasti tuominnut tuomarikaksikko kuitenkin havaitsi tämän rikkeen ja laittoi Turkan hetkeksi rauhoittumaan jäähyaitioon.
Luja HT uskoi omaan tekemiseensä ja kontrolloi peliä mielin määrin. Kolmannen erän puolivälissä Hirvineva teki ensin illan toisen maalinsa ja heti perään Miika Raittinen sinetöi loppulukemiksi 1-4 ylivoimalla.
Kommentoidessaan ottelua valmentaja Laukkanen totesi, että joukkue noudatti hyvin sovittua pelitaktiikkaa, eikä ylivoimastaan huolimatta ylihyökännyt vastustajan päätyyn. Näin Jääkotkat eivät päässeet vastahyökkäyksiin miesylivoimalla kuin kerran ensimmäisessä erässä, jonka seurauksena syntyi myös heidän ainokainen maalinsa.
 
Luja HT on sarjassa edelleen kolmantena ja vahvisti asemaansa kärkikolmikossa. Naantalin VG:llä on ottelu jo maanantaina ja se siirtyy sarjajohtajaksi voittamalla Chiefsin ja kun kaikilla joukkueilla on pelattuna 18 ottelua.
Seuraavaksi Luja HT kohtaa keskiviikkona turkulaisen Chiefs’in Huittisten jäähallissa.
 
Jaromir