Luja HT:lle tärkeä avausvoitto

9.12.2012

Luja HT:n kausi jatkui Suomi-sarjan alemman jatkosarjan ottelulla Salon Kiekkohaita vastaan lauantaina kotiottelulla Huittisissa. Lujan kannalta oli onnekasta saada avausotteluksi kotiottelu ja jatkon kannalta oli varmasti vielä tärkeämpää saada siitä voitto. Luja-faneja ilahdutti myös suuresti nähdä joukkueen kapteeni Juha-Pekka Vainio johdattamassa joukkueensa jäälle pitkän kuntoutumisen jälkeen. Palaset loksahtelivat kohdalleen ja Luja HT voitti ottelun tiukan väännön jälkeen 5 – 4 (2-0;2-2;1-2).

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja heti alkuminuuteilla Lujan Esa Väisäsellä ja Miika Raittisella oli paikka avata maalitilinsä. Kiekkohaiden maalivahti Toni Pohjonen torjui alusta asti vakuuttavasti, mutta loistotorjuntoihin  joutui venymään myös Lujan maalissa pelannut Janne Rantaniitty.  Etenkin Lujan kolmoskenttä oli ahdingossa ensimmäisessä erässä salolaisten peluuttaessa ykköskenttäänsä heitä vastaan. Erän puolessavälissä Markus Kankaanranta sai syötön Sergey Petushkovilta täyteen vauhtiin vasempaan laitaan. Kankaanranta ohitti puolustajan ja kiisi kohti vastustajan maalivahtia. Tiukka laukaus lirui yli maaliviivan ja Luja HT siirtyi ansaitusti 1-0 johtoon.

Erän vanhetessa pelin hallinta siirtyi Lujalle ja joukkue pystyi painamaan pelin vastustajan maalin eteen. Vain Kiekkohai-vahdin haamutorjunnat pelastivat vastustajan takaiskuilta. Kolme minuuttia ennen erän loppua Kiekkohait saivat jäähyn ja se kostautui. Lujan vahva ylivoimapelaaminen tuotti tulosta Kalle Pellin tykittäessä kiekon verkon perukoille.

Toisen erän alussa Kiekkohait onnistuivat saamaan kavennusmaalin aloituspisteen kehältä kohti maalia lauotun kiekon muuttaessa suuntaa omasta pelaajasta ja pompittua ohi Rantaniityn. Kiekkohait saivat lisää virtaa peliinsä ja ajassa 26.20 onnistuivat tasoittamaan pelin 2-2:teen Lujan hieman löysän oman pään pelaamisen päätteeksi. Kiekkohai-pelaajan seuraavassa vaihdossa ottama jäähy kostautui jälleen. Miika Raittinen sekoitti vastustajan alivoimakentän täydellisesti ja syötti Veli-Pekka Reimanille avopaikan takatolpalle. Lujan siirryttyä ajassa 27.50  3-2 johtoon pelin hallinta siirtyi täydellisesti kotijoukkueelle.

Ottelun ylitettyä puolivälin Olli Sivunen avasi pitkällä syötöllä hyökkäyssiniviivalle Tuomas Kankaanrannalle. Kankaanranta jatkoi saman tien pienellä siirrolla viereen viilettäneelle Esa Väisäselle, joka ajoi sisään ja laukoi maalivahdin längistä Lujan jo 4-2 johtoon.

Kotijoukkue ei onnistunut lisäämään johtoaan toisen erän lopussa vastustajan maalivahdin tehdessä tyhjäksi hyvätkin paikat kerta toisensa jälkeen. Kolmannen erän alussa Luja HT joutui ahdinkoon Miikka Valtasen taklattua selästä vastustajaa. Kiekkohait saivat mahdollisuuden yrittää kavennusta, mutta myös Lujan alivoimapelaaminen oli uomissaan. Kiekkohaiden pyörittäessä ylivoimaansa Antti Nurminen torjui kiekon itselleen ja nosti sen korkeana keskialueelle. Esa Väisänen haki kiekon vastustajan puolustajan jaloista, irtosi läpiajoon ja veivasi maalivahdin kahville vieden Lujan 5-2 johtoon.

Hetkeä myöhemmin Luja tilanne paheni entisestään Väisäsen saatua jäähyn koukkaamisesta. Kiekkohait pääsivät pelaamaan neljällä kolmea vastaan ja kavensivat tilanteeksi 5-3 ajassa 48.48. Ottelun viimeistä viisiminuuttista sävyttivät jälleen rangaistukset ja Kiekkohaiden yrittäessä saada lujalaisia menettämään otteensa hieman kyseenalaisinkin keinoin. Kiekkohait onnistuivat kaventamaan tilanteeksi 5-4 ajassa 58.20 pelatessaan ilman maalivahtiaan. Kiekkohaiden loppukiri epäonnistui, sillä he olivat aivan poikki ottelun päättyessä.

Luja HT pelasi upean pelin ja selvisi vaikeista hetkistään hienosti. Jos oli vastustajan maalivahti mies paikallaan, oli sitä myös Janne Rantaniitty torjuessaan ottelun kannalta käänteentekevät torjuntansa. Kotijoukkueen ylivoima- ja alivoimapelaaminen toimi upeasti. Lujan valmentaja Janne Laukkanen oli syystäkin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

Jaromir