Luja Ht Täydellinen floppi

25.2.2013

uja HT kohtasi sarjan neljänneksi viimeisessä ottelussa perjantaina Forssan Palloseuran Forssassa. Edellisessä ottelussa Luja HT oli napannut FPS:ltä sen ainoan tähän mennessä menettämän pisteen ja odotukset olivat jälleen korkealla. Toisin kävi. Lujan valmentaja Janne Laukkanen vertasi ottelua ”isät vastaan pojat -peliksi” – niin murskaavan ylivoimainen FPS oli. FPS – Luja HT (5-1;4-0;2-0).

FPS oli valmistautunut huolella otteluun, koska se ei halunnut tällä kertaa menettää pistettäkään. Lujan maalissa aloittanut Janne Rantaniitty yllätettiin ensimmäisen kerran jo kahden minuutin pelaamisen jälkeen ja muutamaa minuuttia myöhemmin peli oli jo 2-0. Lujan toiveita nosti vielä VG-ottelussa neljä maalia tehneen Miika Raittisen ajassa 7.31 tekemä maali, mutta FPS ei antanut mitään mahdollisuutta tasoitusmaaliin edes pelatessaan vajaalla. Lujan viisikkopelaaminen oli täysin kateissa ja FPS teki seuraavan maalinsa alivoimalla. Avauserän loppusekunneilla FPS teki viidentoista sekunnin välein kaksi maalia ja toiseen erään lähdettiin Lujan kannalta jo toivottomassa tilanteessa 5-1.

Valmentaja Laukkanen vaihtoi  toiseen erään maaliin Matias Stenforsin herättääkseen joukkuettaan, mutta joukkue oli jo menettänyt peliotteensa. Vaikka omaan pelitapaan pitäisi luottaa eniten juuri silloin, kun tuska on suurin, ei Luja HT tehnyt niin. FPS repi auki lujalaisten pelin ja hyödynsi virheet murhaavalla tavalla. Toisessa ja kolmannessa erässä vastakkain olleet joukkueet olisivat voineet olla eri sarjatasoilta, koska Luja HT ei pystynyt vastaamaan FPS:n peliin millään osa-alueella.

 

Lujan pelaajien mieliin lienee hiipinyt jo varma jatkoon pääsy. Piste-ero kolmantena olevaan VG-62:teen on kuitenkin vain seitsemän pistettä ja jaossa on kolmesta ottelusta yhdeksän pistettä. Vaikka jatkosarja varmistuu yhdellä voitolla, on siinä pärjäämisen edellytyksenä oman pelin kunnossa olo. Ensimmäinen tilaisuus osoittaa se on voittaa Jyväskylän Diskos seuraavassa ottelussa sunnuntai-iltana.

 

Jaromir