Luja HT haki pisteet Harjavallasta

13.10.2014

Luja HT vieraili viime viikon torstaina ”paikallispelin” merkeissä Harjavallassa KuKin vieraana. Kolmannen erän maalit ratkaisivat ottelun Lujalle 7-4 (1-3, 3-1, 3-0).

Luja HT kohtasi jääkiekon 2-divisioonan ottelussa viime viikon torstaina KuKi:n Harjavallassa. Harjoitusotteluiden perusteella odotettiin tasaista ottelua. Tasaisissa merkeissä mentiinkin kaksi erää. Luja HT oli tehokkaampi ensimmäisessä erässä vieden maalit 3-1.

Toisessa erässä isännät saivat pelistä paremmin kiinni ja hallitsivat erää melkein koko ajan. Erän kuudentoista ensimmäisen minuutin aikana KuKi meni jo 4-3 johtoon. Kulminaatiopisteeksi muodostui yllättäen Lujan ottama jäähy 37 minuutin kohdalla. KuKi:n ote alkoi lipsua ja Esa Väisänen tasoitti alivoimalla.
Toisen erän loppu antoi uutta pontta Lujalle ja se vei kolmannen erän nimiinsä 3-0. Ottelussa oli jo nähtävissä parempia merkkejä mm. avauspelistä. Illan tehomiehinä häärivät jälleen kypärätempun tehnyt Esa Väisänen ja 1+3 tehot iskenyt Antti Nurminen. Tällä viikolla Luja HT saa kotihalliin vastaansa sarjakärki Naantalin VG-62:n.
Bobby