Luja HT:lla runsasmaalinen viikko

21.1.2015

Viime viikolla Luja HT kohtasi kahdessa ottelussa sarjan häntäpään joukkueet Kiekkohait Salosta ja RNK Hoci Raisiosta. Kiekkohait saapuivat keskiviikkona Huittisiin ja eivät totutusti pystyneet vastaamaan Luja HT:n vauhtiin. Ottelu meni Luja HT:lle suurinumeroisesti 13-0 (3-0, 2-0, 8-0). Lauantaina Luja HT matkasi Raisioon. RNK Hoci piti ottelun melko tasaisena. Luja HT:n maalin teon onnistuminen kuitenkin ratkaisi ottelun ja pisteet matkasivat Huittisiin lukemin 1-6 (1-1, 0-3, 0-2).

 

Jääkiekon 2-divisioonassa Luja HT:lla oli kahden ottelun viikko. Keskiviikkona kotiottelussa vastaan asettui sarjajumbo Kiekkohait Salosta. Kiekkohait eivät ole esittäneet varteenotettavia otteita koko kaudella edes sillä tasolla kuin viime kaudella. Ottelusta oli odotettavissa Lujan selvä voitto. Ensimmäinen erä oli vielä laukausten valossa suhteellisen tasaista molempien lauottua kohti maalia 10 kertaa. Tosin Luja oli tehokkaampi ja vei ensimmäisen erän lukemin 3-0.
Toisessa erässä Luja hallitsi ottelua jo selvästi, mutta maalinteon tehokkuus oli hieman heikompi. Luja teki erässä kaksi maalia. Kiekkohaiden maalivahdille kertyi peräti 19 torjuntaa. Kolmanteen erään nähtiinkin todelliset maalijuhlat. Tuntui, että Kiekkohait eivät viitsineet enää yrittää ja lujalaiset syöttelivät heidän puolustuksen jatkuvasti rikki. Erässä nähtiin kahdeksan lujalaismaalia. Ottelussa tehokkaimmat lujalaiset olivat viiden pisteen Esa Väisänen (3+2), Ari-Pekka Mäkinen (2+3) ja Veli-Pekka Reiman (1+4).
Lauantaina Luja HT kohtasi RNK Hocin Raisiossa. Ensimmäinen kohtaaminen Raisiossa päättyi RNK:n voittoon ja toinen Huittisissa Lujan voittoon, joten oli aika ratkaista tämän kaksikon herruus. Luja aloitti maalinteon heti ottelun alusta. Vain 42 sekuntia oli pelattu kun Esa Väisänen vei Lujan 0-1 johtoon. Neljän minuutin kohdalla Luja kuitenkin otti jäähyn ja RNK käytti heti ensimmäisen ylivoiman hyväkseen. Loppuerässä ei nähty kuin Lujan ylivoimaa, mutta se oli tehotonta ja erä päättyi tasalukemiin.
Ensimmäisen erän tapaan Luja hallitsi hienoisesti peliä ja sai enemmän laukauksia kohti RNK:n maalia. Seitsemän minuutin kohdalla Lujan ylivoima vihdoin toimi ja Antti Nurminen vei Lujan johtoon. Lujan maalinteko alkoi muutenkin toimia ja erän puolessa välissä A-P Mäkinen vei Lujan kahden maalin karkumatkalle. Vielä kolme minuuttia ennen erän loppua Lujan neloskenttäkin sai maaliverkon heilumaan, maalintekijänä Ville-Veikko Lång.
Kokenut RNK tuli vielä kolmanteen erään terävöityneenä ja sai runsaasti laukauksia Lujan maalia kohti. Lujan maalissa ollut Janne Rantaniitty kuitenkin kesti ja teki erässä yhteensä 20 torjuntaa. Reilu neljä minuuttia ennen ottelun loppua Luja ratkaisi ottelun tekemällä kaksi nopeaa maalia. Ensin Lujan siirsi 1-5 johtoon Teemu Setälä ja hetkeä myöhemmin loppunumerot 1-6 taululle löi Olli-Matti Rehakka. Luja kohtaa vielä kaksi häntäpään joukkuetta ennen kärkijoukkueita ja tällä viikolla vuorossa on ottelu Paimiossa Haka Hockeytä vastaan.
Bobby