Luja HT avasi voitolla

27.9.2015

Luja HT:n ottelun ja kauden avausmaalista vastasi Esa Väisänen.
Luja HT:n ottelun ja kauden avausmaalista vastasi Esa Väisänen.

Luja HT kohtasi keskiviikkoiltana kotihallissaan jääkiekon 2-divisioonan avausottelussa joukkueen viime keväänä jatkopeleistä tiputtaneen RNK:n Raisiosta. Suuria tunteenpurkauksia ei ottelussa kuitenkaan päässyt syntymään, kun oikeudenjakajiksi laatikkoon saapuivat porilaiset Jari Levonen ja Ville Suvikas. Paikalle saapunut runsaslukuinen yleisö saikin nauttia loppuun asti jännittävästä ottelusta, jonka Luja HT lopulta käänsi voitokseen 5 – 3 (1-1;2-1;2-1).

 

Puolustusalueen pelaaminen vaikeaa
Ottelu alkoi molempien joukkueiden osalta hieman hermostuneella pelaamisella. Erän vanhetessa Luja pääsi selkeämmin peliin mukaan pystyi luomaan hyviä maalintekopaikkoja hyvin ylösvientien päätteeksi. Avausmaali syntyi ajassa 9.14 Teemu Setälän tarjoillessa Esa Väisäselle paikan onetimerille maalin eteen. Väisänen kiitti ja laukoi kiekon tolpan vierestä sisään. Hetkeä myöhemmin Lujan oman pään lepsu pelaaminen kuitenkin kostautui ja vastustaja onnistui ahdistettuna tasoittamaan pelin.
Toisessa erässä vastustaja pääsi vastahyökkäykseen kotijoukkueen hukatessa pelivälineen hyökkäyssinisellä ja RNK johti peliä ajassa 24.33. Nyt vuorostaan Luja HT otti työvoiton, kun Kalle Mahlamäki kiskoi rebound-kiekon maalin edessä vastustajan maalivahdin selän taakse vain 50 sekuntia myöhemmin. Maalin jälkeen pelikuri katosi ja pelaaja toisensa jälkeen yritti voittaa ottelua yksinään. Ottelun lähestyessä puoltaväliä Miika Raittinen levitti pelin laitaan hyökkäysalueella Kalle Pellille, joka antoi jäätävän rauhallisesti kiekon takatolpalla vapaaksi unohtuneelle Antti Nurmiselle. Kapteeni Nurminen laukoi kiekon tyhjiin ja Luja HT johti ansaitusti 3-2.
Viimeisen erätauon jälkeen kotijoukkueen peli oli jälleen hieman tuuliajolla. Vastustaja loi hyviä tilanteita ja vain Lujan maalissa pelanneen Janne Rantaniityn gamesaverit estivät tasoitusmaalin synnyn. Ajassa 45.38 hänkään ei enää mahtanut mitään, kun Lujan pakit lahjoittivat kiekon oman maalin edessä vastustajalle ja tilannen oli tasan 3-3.
Päätöserän puolivälissä Kalle Pelli polkaisi vastustajan ohi ja ajoi laidasta sisään röyhkeästi maalin eteen. Ensimmäisen laukauksen RNK-vahti torjui, mutta Pelli kaivoi maalin eteen tipahtaneen kiekon vastustajan puolustajalta itselleen ja sijoitti voittomaalin arvoisesti verkon perille. Pari minuuttia ennen loppua Teemu Setälä varmisteli voiton maalaamalla vielä kertaalleen.
 
Rauhatonta pelaamista
 
Lujan valmentaja Ari-Pekka Mäkelä kuvasi joukkueensa peliä rauhattomaksi. Ennen peliä tavoitteeksi oli asetettu kurinalainen peli ja oman puolustuksen kautta pelaaminen. Ensimmäinen sarjapeli on aina vaikea, mutta nämä tavoitteet eivät totuuden nimessä kovin hyvin toteutuneet.
Toisaalta voitto on aina voitto ja kaikki ei voi olla valmista kauden vasta alkaessa. Nautittavaa pelissä oli nuoren Kasperi Lähteenmäen ennakkoluuloton pelaaminen. Nuorta miestä ei kylmännyt lähteä haastamaan vastustajan kokenutta kapteenia laitanujakassa. Lopputuloksena oli pikkukakkoset molemmille, mutta siihen loppui myös vastustajan loppukiri.
Seuraavaksi Luja HT kohtaa Loimaan Rockets’in perjantaina Loimaalla klo 19.30.
 
Jaromir