Luja HT hävisi vieraissa ja voitti kotonaan

8.2.2017

Luja HT koki tappion viime viikon keskiviikkona Eurajoella, kun EjL oli parempi luvuin 4-3 (0-1 , 2-2 , 2-0). Lauantaina sen sijaan sarjakolmonen Rockets sai ryöpytyksen Huittisissa, kun Luja HT voitti lukemin 12-2 (4-1 , 3-1 , 5-0).

Jääkiekon 2-divisioonan länsirannikon lohkossa ottelutahti kiihtyy runkosarjan loppua kohden. Luja HT:lla on kahteen viikkoon neljä ottelua, joista kaksi ensimmäistä pelattiin viime keskiviikkona ja lauantaina. Keskiviikkona Luja kohtasi EjL:n Eurajoella. Ottelu alkoi vahvasti Lujan hallinnalla ja joukkue loikin paljon paikkoja EjL:n maalille. Ensimmäisessä erässä maaliteossa onnistui ainoastaan Lauri Metsämäki.

Toisen erän alussa Luja jatkoi vahvasti ja se meni jo 3-0 johtoon kun seitsemän minuuttia oli pelattu toista erää. 2-0 maalista vastasi Veli-Pekka Reiman ylivoimalla ja 3-0 maalin teki Esa Väisänen. Erän puolessa välissä Lujalle tuomittiin reilussa viidessä minuutissa viisi kaksiminuuttista. Niistä kotijoukkue käytti kaksi ensimmäistä hyväkseen ja pääsi otteluun mukaan.

Kolmanteen erään lähdettiin Lujan johtaessa 2-3 ja erä oli tasaista kamppailua. Luja ei pystynyt käyttämään erän ainoaksi jäänyttä ylivoimaansa hyväkseen erän alussa. Tämän jälkeen tuomarit eivät viheltäneet enää kummallekaan joukkueelle jäähyjä ja tämä sopi paremmin kotijoukkueelle. EjL tasoitti 47 minuutin kohdalla ja teki voittomaalin 54 minuutin kohdalla. Pisteet jäivät Eurajoelle lukemin 4-3.

Lauantaina Huittisiin saapui sarjakolmonen Rockets ja ottelusta odotettiin yhtä tiukkaa kamppailua kuin Eurajoella nähtiin keskiviikkona. Luja otti kuitenkin ohjat heti ottelun alusta ja Rockets jäi jalkoihin. Salama-alusta vastasi Miika Raittinen joka teki avausmaalin 37 sekuntia ottelun alusta. Rockets sortui jäähyihin ja Luja iski ylivoimalla kolmesti. Ensin vajaan kolmen minuutin kohdalla Antti Nurminen vei Lujan 2-0 johtoon. Erän puolivälin jälkeen oli vuorossa Lujan kakkosylivoima ja maalintekijänä oli Mats Alitalo.

Ajassa 13.50 kiekon verkkoon upotti ykkösylivoimaan nostettu Teemu Setälä. Rockets sai hieman lohtua murheelliseen alkuun 15 peliminuutin kohdalla, kun ohjaus maalin edestä yllätti Lujan maalivahdin Joonas Suomelan. Toisessa erässä Lujan ote hieman löystyi ja Rockets sai pyörityksiä Lujan alueelle, mutta ei saanut kiekkoa verkkoon. Sen sijaan Luja käytti paikkansa tehokkaasti. Kalle Pelli lämäsi Lujan viidennen erän alkupuolella.

Vihdoin myös vierailijan yritys tuotti tulosta. Erän puolessa välissä Rockets sai survottua kiekon toistamiseen Lujan maaliin ja valoi uskoa takaa-ajoon. Rockets sai edelleen painetta Lujan päätyyn, mutta tuloksetta. Lopullisesti yritys loppui, kun Raittinen teki ensin illan toisensa ja erän lopulla myös Pelli sai kiekon toistamiseen Rocketsin maaliin. Kolmanteen erään lähdettiin Lujan 7-2 johdossa.

Toisin kuin oli odotettavissa, Luja sai vielä lisättyä tempoa kolmanteen erään. Tämä tarkoitti, että Rockets sai kunnon ryöpytyksen. Neljä minuuttia erän alusta oli kulunut kun Luja alkoi tehtailla lisämaaleja. Hyvin pelannut Setälä iski ensin, sen jälkeen Raittinen viimeisteli kypärätemppunsa. Niklas Kulmanen laukoi Lujan kymmenen ja yhdennentoista maalin. Loppulukemat 12-2 syntyi alivoimalla Esa Väisäsen yksilösuorituksen päätteeksi.

Luja jatkaa härkäviikkojaan keskiviikkona, kun se matkaa Raisioon RNK Hocin vieraaksi. Raisiolaiset pitävät sarjassa perää ja Lujan pitäisi ottaa sieltä varmat pisteet. Lauantaina on runkosarjan kärkikamppailun kannalta tärkeä ottelu. Sarjassa toisena, kaksi pistettä Lujaa perässä, oleva KuKi saapuu Huittisiin. Runkosarjaa on jäljellä enää kolme ottelua, joten ottelun voittaja tulee olemaan hyvissä asetelmissa runkosarjan kärkipaikkaa ajatellen.

Bobby