Henrikille kultaa ja pronssia TJIG:sta

13.3.2018

Euroopan suurin hallikilpailu Tampere Junior Indoor Games (TJIG) järjestettiin 9-11.3. Tampereen Pirkkahallissa. Lujalaisista parhaiten kisassa pärjäsi Henrik Lehtinen, joka voitti P14 -sarjan keihään ja otti pronssia saman sarjan kuulasta. 800 metrillä hän oli kahdeksas. Robert Silenko oli viidenneksi nopein M17-sarjan 300 metrillä. Emmi Pohjolainen oli kuudes T14-sarjan kuulassa, kahdeksas saman sarjan keihäässä ja kolmastoista kiekossa.

Ennätyksiään kilpailussa paransivat myös Henna Kaunistola 60 metrillä ja pituudessa, Matilda Ojainmaa 60 metrillä samoin kuin Aino Lausniemi kolmella juoksumatkalla. Tulokset.