Vuosi 2018 kuvin ja kertomuksin

 

11.2.2018 Nuorisoviestit Kankaanpää

 

LUJALAISJOUKKUE NOUSUJOHTEISELLA KISALLA A-SARJAAN NUORISOVIESTISSÄ

Viikonloppuna kisattiin Kankaanpäässä hiihdon nuorisoviestit. Lauttakylän Lujan viestijoukkueeseen jouduttiin tekemään viime hetkellä muutoksia sairastumisten vuoksi, mutta onneksi joukkue saatiin kasaan.

Nuorisoviestissä osuuksia on kuusi. Ensimmäisen osuuden hiihtää alle 12-vuotias poika. Seuraavat osuushiihtäjät ovat alle 8-vuotias tyttö, alle 8-vuotias poika, alle 10-vuotiaat tyttö ja poika sekä ankkurina alle 12-vuotias tyttö. A-sarjassa kilpaili kuusi viime vuonna parhaiten sijoittunutta joukkuetta (kaksi joukkuetta oli jäänyt pois kisasta) ja B-sarjassa kuusi seuraavaa joukkuetta. Lujalaisjoukkue kilpaili tänä vuonna B-sarjassa. Kilpailu hiihdettiin perinteisellä hiihtotavalla.

Lujan joukkueessa hiihtivät Severi Laine, Anni Hakasuo, Santeri Mäkelä, Liina Laine, Sakari Mäkelä ja Siiri Mäkelä. Jokainen lujalaishiihtäjä teki hienon suorituksen joukkuekavereiden kannustaessa ladun varrella.

Viestikisa sujui lujalaisilta nousujohteisesti. Ensimmäisen ja toisen vaihdon jälkeen huittislaiset olivat sijalla 12. Sitten sijoja napsittiin hitaasti mutta varmasti ja lopputuloksissa Luja sijoittui hienosti viidenneksi ja B-sarjan toiseksi jääden vain seitsemän sekuntia B-sarjan voittajajoukkueesta Kankaanpään Urheilijoiden kakkosjoukkueesta. Ensi vuonna Lauttakylän Lujan värit nähdään A-sarjassa.

Palkinnot jaettiin sekä A- että B-sarjan kolmelle parhaalle joukkueelle ja jokaisen osuuden kolmelle nopeimmalle hiihtäjälle. Lujalaisista palkituksi tuli 10-vuotiaissa hiihtänyt Liina Laine, joka hiihti oman osuutensa toiseksi nopeimman ajan.

Eija