Kilpailuohjeet

Satakunnan Oravacup 14.8.2019 Huittisissa

 

 

KILPAILUOHJEET

 

Kilpailusäännöt

Kilpailussa sovelletaan SSL:n lajisääntöjä, Satakunnan Oravacupin 2019 sääntöjä ja järjestäjän ohjeita.

 

Toimihenkilöt

Kilpailunjohtaja Kaisa Teerikoski

Ratamestari Kati Yli-Sipilä

Info Terhi Matintalo

Lähtö Jussi Seppälä

Maali Jari Holmberg, Ulvilan Ura

Kisakahvio Huittisten ratsastuskeskus

Valvoja Kari Loisa, HirvHe

 

Kilpailukeskus

Kilpailukeskuksena toimii Huittisten ratsastuskeskus (Kivirannatie 240), talli on suunnistajilta suljettu ja pyydän että huomiomme tallialueella olevat hevoset ja eläimet. Eläimiä EI SAA ruokkia, eikä häiritä. Liikennepuisto on maksullinen.

 

Kartta ja maasto

Kilpailuissa käytetään tulostekarttaa vuodelta 2010, ajantasaistettu 2014. Kartan mittakaava on 1:10 000 ja käyräväli 2,5 m. Kartta on muovisuojuksessa. Rastimääritteet on painettu karttaan. Kartta nähtävänä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla klo 18.00 asti.

 

Kilpailumaasto on satakuntalaista talousmetsää, missä on runsas polkuverkosto. Maasto korkeuseroilta vaihtelevaa. Osa radoista ylittää harjoitusraviradan, joten juoksioiden on syytä noudattaa varovaisuutta rata-aluella.

 

Lähtö

Lähtöön on matkaa 250 metriä. Lähtöön opastava viitoitus alkaa kilpailukeskuksesta.

 

Ensimmäiset lähdöt ovat klo 18.00. Lähtöpaikalla on saatavissa emit-tarkistuslipukkeita.

  • Lähtökarsinaan kilpailija kutsutaan 4 minuuttia ennen lähtöhetkeä, tällöin myös kartta on nähtävillä.
  • 3 minuuttia ennen lähtöä tapahtuu Emit-kortin nollaus ja tarkastus
  • 2 minuuttia ennen lähtöä opastaja antaa kartan RR-sarjalaisille ja näyttää kartasta lähdön sijainnin, suunnastaa kartan sekä näyttää viitoituksen alun. TR sarjoissa on näkyvissä kartta, jossa rata. Muilla sarjoilla on näkyvissä mallikartta, jossa K-piste.
  • 1 minuutti ennen lähtöä siirrytään lähtöviivalle ja muidenkin sarjojen kilpailijat saavat ottaa karttansa ja voivat tutustua rataansa.
  • Lähtö tapahtuu K-pisteeltä, eli lähtiessäsi olet lähtökolmiossa.

Lähdössä on varalla Emit kilpailukortteja.

 

Rastit kierretään numerojärjestyksessä. RR-sarjoissa on rastilla RR-tunnukset. Muiden sarjojen rasteilla (myös TR) ovat normaalit kooditunnukset. Tarkista Emit-kilpailukortin toimivuus opaspaalulla.

 

Mallirasti ja viitoitus

Mallirasti löytyy lähtöviitoituksen alusta. Mallirastilla mahdollisuus tarkistaa emit-kortin toimivuus.

 

RR- ja TR-ratojen viitoitus on merkitty maastoon yhtenäisellä valkoisella nauhalla. Maastossa kulkee kaksi eri nauhaa, jotka molemmat on piirretty karttaan yhtenäisellä viivalla. Radat yhtyvät RR2-rastilla, paikalla on opastaja ohjaamassa oikeaan suuntaan. TR-sarjojen kartoissa molemmat RR-viitoitukset ovat näkyvissä.

 

Rastimääritteet

Rastimääritteet on painettu karttaan. Irtorastimääritteitä ei ole saatavissa.

 

Ratapituudet

Sarjat ja matkat:

H/D8RR, RR1                            1,3/2,0km

H/D9RR, RR2                             1,9/2,4km

H/D10RR, RR2                           1,9/2,4km

H/D11TR, TR                           1,8km

H/D12, R1                                   1,8km

H/D13, R2                                  2,7km

D14, R3                                       3,3km

H14                                                3,3km

D16                                               4,0km

H16                                               4,0km

 

Viimeinen rasti ja maali

Käytössä on yksi viimeinen rasti, rastireittisarjoilla tunnus (RR) ja muilla sarjoilla koodi 50, voit leimata kummalla leimasimella tahansa.

Kilpailussa on käytössä maalileimaus eli muista leimata myös maaliviivalla! Maalissa on myös emit-kortin purku. Kaikkien kilpailijoiden, myös keskeyttäneiden, pitää tulla maalin kautta.

 

Rastiväliajat ja tulokset

Tulokset tulevat tulostaululle ja ovat nähtävissä seuraavana päivänä Lauttakylän Lujan kotisivuilla.

 

Ensiapu

Info pisteessä.

 

Pukeutuminen ja pesu

Ei pesu mahdollisuutta

 

WC:t

WC:t löytyvät kahviosta. Nastareilla ei saa kulkea sisätiloissa.

 

Kisakahvio

Kahvio toimii sisätiloissa.