Lehdistö

 

 

 

 

 

 

 

 

Aikaisemmista järjestelyistä runsaita kiitoksia

 

Kolmannet SM-ottelut Huittisissa

ja Sastamalassa 2000-luvulla

 

 

Yleisurheilun Suomen mestaruuksista kamppaillaan jälleen ensi viikonvaihteessa Huittisissa ja Sastamalassa. Kyseessä on jo kolmas kerta, kun Lauttakylän Luja ja Vammalan seudun Voima isännöivät nuorten moniotteluiden SM-kisoja tällä vuosituhannella.

Kisat alkavat molemmilla paikkakunnilla sekä lauantaina että sunnuntaina klo 10 ja juhlallisiin palkintojen jakoihin päästään klo 17-18 tienoilla. Mitaleista kamppailee kummallakin kentällä noin sata 14-22 -vuotiasta urheilijaa. Ilmoittautuneiden joukossa ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki maan parhaat nuoret ottelijat.

Edelliset SM-moniottelut käytiin Huittisten ja Vammalan urheilukentillä vuonna 2001 (myös aikuiset miehet ja naiset) sekä vuonna 2010. Lisäksi Huittisten kentällä on kilpailtu kaikissa lajeissa 17-vuotiaiden Suomen mestaruuksista 2005 ja 19-vuotiaiden Suomen mestaruuksista viime vuonna. Aikuisten Suomen ottelumestaruuksista Huittisissa kilpailtiin ensimmäisen kerran jo 1984, jolloin Lujan Kari-Pekka Lax oli lajin kansainvälinen huippu. Vammalan seudun Voima on isännöinyt mm. SM-viestejä ja SM-maastojuoksuja.

SM-kisaisännyydet ovat seuranneet toisiaan, koska järjestelyistä on joka kerta saatu erittäin myönteistä palautetta.

”Parhaat näkemäni SM-kisajärjestelyt”, tuomarineuvoston vihtiläinen puheenjohtaja Eero Rautio kiteytti suullisesti näkemyksensä viime vuoden N/M19-kisoista Huittisissa.

”Kisoista jäi itselleni todella positiivinen kuva. Toimitsijoilla oli hyvä keskinäinen fiilis, hurtti huumori. Kaikesta näki, että tämä porukka on järjestänyt ennenkin kilpailuja yhdessä. Kisat olivat kaikin puolin SM-kisojen arvoiset järjestelyjensä puolesta”, Rautio hehkutti raportissaan.

”Pienistä puutteistaan huolimatta hyvä kilpailutapahtuma, jossa toimitsijoiden positiivinen asenne tekemiseen korostui ja taso nousi tapahtuman edetessä”, jyväskyläläinen ylikomisario Pauli Huuskonen ja porilainen liikenneopettaja Kari Ojala vetivät tuomarineuvoston raportissa yhteen Huittisten SM-ottelujärjestelyt 2010.

”Lauttakylän Lujan, kuten varmasti monen muunkin seuran, on tavalla tai toisella saatava toimitsijakaartiin lisää nuoria jäseniä”, he kuitenkin huomauttivat. Tämä arvovaltainen ohjeistus on seuroissa otettu vakavasti. Kaikkiaan talkoolaisia tarvitaan molemmilla paikkakunnilla yhteensä yli 200 eli ainakin yhtä paljon kuin on odotettavissa kilpailijoitakin.

Huittisten järjestelyissä ovat mukana perinteiseen tapaan Lujan kaikki jaostot. Jalkapallo on ottanut vastuulleen kisaruokalan ja kioskin. Jääkiekko hoitaa liikenteen ja pysäköinnin. Hiihdolla ja suunnistuksella on keskeinen rooli tulospalvelussa ja kisakansliassa. Myös kaupungilta ja naapuriseuroilta saadaan jälleen merkittävää apua.

Huittisissa järjestetään M22- ja M17- sarjojen kymmenottelut, N19-sarjan seitsenottelu sekä T15- ja P14 -sarjojen viisiottelut. Sastamalassa kilpaillaan M19-sarjan kymmenottelussa, N22- ja N17-sarjojen seitsenottelussa sekä 15-vuotiaiden poikien ja 14-vuotiaiden tyttöjen viisiottelussa.

Lujan urheilijoista pääsee kotikentällään ottelemaan Veera Matintalo T15-sarjassa, jossa osanottajia on peräti 43. Mitaleista taistelee myös Kokemäen Kova-Väen Adeliina Herrala, joka on saman sarjan tilastokolmonen.

Sastamalassa tavoittelee mitalisijoja Lujan Aleksi Hakanen, jolla on tämän vuoden tilastoissa P15-sarjan neljänneksi paras tulos. Voimalaisista tässä sarjassa kilpailevat Joonatan Junkkala ja Markus Alajoki, jotka ovat tilastojen kymmenes ja kolmastoista.

M22-sarjan voitosta Huittisissa kamppailevat Kalevan Kisojen seitsemäs Ville-Veikko Hanninen Janakkalan Janasta ja yhdeksäs Joonas Mäkinen Laitilan Jyskeestä, koska aikuisten SM-kultaa ja -hopeaa voittaneet Elmo Savola ja Juuso Hassi eivät ole ilmoittautuneet. Sen sijaan Kalevan Kisoissa parhaiten menestyneet alle 19-vuotiaat naiset Tampereen Pyrinnön Maria Huntington (4.), Esbo IF:n Jessica Rautelin (5.) ja Kiukaisten Kisailijoiden Martta Rautala (9.) ovat Huittisissa mukana.

Kymmenottelussa lajit ovat 100 m, pituus, kuula, korkeus, 400 m, 110 m aj, kiekko, seiväs, keihäs ja1500 m (1000 m M17), seitsenottelussa 100 m aj, korkeus, kuula, 200 m, pituus, keihäs ja 800 m, tyttöjen viisiottelussa 80 m aj, pituus, keihäs, korkeus ja 800 m sekä poikien viisiottelussa 100 m aj, pituus, keihäs, seiväs ja1000 m.

 

 

Hannu Rintakoski

Huittisten tiedotuspäällikkö ja

järjestelytoimikunnan varapj.

044 5688344


 

Kisapäivinä palvelen tiedotusvälineitä perinteiseen tapaan Huittisten urheilukentällä kuuluttamon taakse pysäköidyssä matkailuautossa.


 

 

--------------------------------------

Arvoisa toimitus
Lauttakylän Luja ja Vammalan seudun Voima järjestävät jo kolmannen kerran tällä vuosituhannella nuorten SM-moniottelut Huittisissa ja Sastamalassa 5.-6.9.2015. Kisoihin on tulossa runsas osanotto levikkialueeltanne Satakunnasta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta.
Haluamme kertoa järjestelyistä ja osanottajista jo etukäteen maanantaina 31. elokuuta klo 10 Huittisten Wanhalla WPK:lla (Koskitie 1). Tarjoamme työlounaan.